Al­fred Suu­ri: hy­vän on­nen ku­nin­gas?

Alex Burg­hart poh­tii, me­nes­tyi­kö le­gen­daa­ri­nen joh­ta­ja, kos­ka on­ni oli hä­nen puo­lel­laan.

Viikingit Lahtevat Lanteen - - Sisältö -

An­glo­sak­sien Englan­nil­le vuo­si 878 oli vii­kin­ki­so­dan pa­hin vuo­si. Jos ta­pah­tu­mat oli­si­vat ke­hit­ty­neet toi­seen suun­taan, ko­ko Englan­nin his­to­ria oli­si voi­nut muut­tua pe­rin­poh­jai­ses­ti. Si­nä vuon­na vii­kin­kien suu­ri ar­mei­ja, jo­ka oli ryös­tä­nyt ja val­loit­ta­nut aluei­ta an­glo­sak­sien ku­nin­gas­kun­nan eri puo­lil­la vuo­des­ta 865 läh­tien, mars­si ku­nin­gas Al­fre­din Wes­sexiin.

Lä­hes kaik­ki an­glo­sak­sien Englan­nin suu­ret ku­nin­gas­kun­nat oli­vat ku­lu­neen kah­den­tois­ta vuo­den ai­ka­na ku­kis­tu­neet yk­si toi­sen­sa jäl­keen tans­ka­lais­ten vii­kin­kien edes­sä. Vii­kin­git val­ta­si­vat Yor­kin vuon­na 866 ja sur­ma­si­vat Nort­humb­rian mo­lem­mat ku­nin­kaat. Vuon­na 869 kuo­li Itä-anglian ku­nin­gas Ed­mund Mart­tyy­ri, kun vii­kin­git si­toi­vat hä­net kiin­ni puu­hun ja am­pui­vat hä­net täy­teen nuo­lia. Ja vuon­na 877 he ja­koi­vat Mercian ku­nin­gas­kun­nan kah­tia.

Noin vuon­na 878 tans­ka­lais­ten hal­lus­sa oli Englan­nin ny­kyi­sen val­ta­tie A5:n (tai an­glo­sak­sien ajan Wat­lin­gin tien) poh­jois­puo­lel­la ole­va osa. Al­fre­din Wes­sex oli si­tä vas­tas­sa käy­tän­nös­sä yk­sin. Vii­kin­kiar­mei­ja hyök­kä­si nyt rai­voi­sal­la voi­mal­la Wes­sexiin. An­glo­sak­sien kro­ni­kan mu­kaan "Tä­nä vuon­na [878] kes­ki­tal­vel­la lop­piai­sen jäl­keen vi­hol­li­sar­mei­ja hii­pi Chip­pen­ha­miin ja val­loit­ti län­si­sak­sien maan ja aset­tui sin­ne. He kar­kot­ti­vat pal­jon ih­mi­siä me­ren toi­sel­le puo­lel­le ja ku­kis­ti­vat mel­kein kaik­ki muut. Ih­mi­set luo­vut­ti­vat hei­dän edes­sään; kaik­ki pait­si ku­nin­gas Al­fred. Hän mat­kus­ti suu­ria vas­tuk­sia koh­da­ten pie­nel­lä jou­kol­la met­sien hal­ki ja soi­den yli."

Tä­män vii­kin­kien Glouces­te­ris­ta te­ke­män sa­la­mais­kun tar­koi­tus oli sie­pa­ta ku­nin­gas van­gik­si hä­nen juh­lies­saan jou­lua Chip­pen­ha­min ku­nin­kaan­lin­nas­sa. Al­fred pää­si on­nek­kaas­ti pa­ke­ne­maan no­pe­aa, mää­rä­tie­tois­ta hyök­käys­tä. Hän­tä aut­toi pie­ni ryh­mä mie­hiä, jot­ka pys­tyi­vät liik­ku­maan tur­val­li­ses­ti So­mer­se­tin suo­seu­duil­la. Kun Al­fred oli toin­tu­nut, hä­nen on­nis­tui koo­ta sa­laa it­sel­leen jouk­ko­ja ko­ko ku­nin­gas­kun­nas­ta. Ei ku­lu­nut täyt­tä vuot­ta­kaan, kun hän ku­kis­ti vii­kin­kien ar­mei­jan Eding­to­nis­sa Wiltshi­res­sa, kään­nyt­ti tans­ka­lais­ku­nin­gas Guth­ru­min kris­ti­nus­koon ja sai tä­män läh­te­mään Wes­sexis­tä. Jos niin ei oli­si ta­pah­tu­nut, Englan­tia tai englan­nin kiel­tä ei to­den­nä­köi­ses­ti oli­si kos­kaan ol­lut ole­mas­sa. Al­fre­dis­ta oli­si tul­lut pelk­kä ala­vii­te "Da­na­lan­din" his­to­rias­sa – jo­ka oli­si kir­joi­tet­tu an­glo­tans­kak­si.

Tä­mä ei ol­lut ai­nut ker­ta, jol­loin on­ni esit­ti suur­ta osaa Al­fre­din elä­mäs­sä – ei­kä tä­tä to­sia­si­aa usein­kaan mai­ni­ta ker­to­muk­sis­sa täs­tä ku­nin­kaas­ta. Kir­joit­ta­jat al­koi­vat it­se asias­sa kut­sua hän­tä "Suu­rek­si" vas­ta 1500-lu­vul­la, mut­ta Al­fre­dia alet­tiin kyl­lä pi­tää jo var­hain Englan­nin pe­las­ta­ja­na – el­lei suo­ras­taan maan isä­nä (vaik­ka Englan­ti yh­dis­tyi vas­ta hä­nen po­jan­poi­kan­sa At­hels­ta­nin ai­ka­na). Jos­kus hän­tä ylis­te­tään lii­oit­te­luun as­ti. Tun­net­tu par­ta­sui­nen vik­to­rian­ai­kai­nen his­to­rioit­si­ja Ed­vard Au­gus­tus Free­man sa­noi Al­fre­dia "his­to­rian täy­del­li­sim­mäk­si hah­mok­si". Hä­nen mai­neen­sa "suu­re­na" hal­lit­si­ja­na on it­se asias­sa usein jät­tä­nyt var­joon­sa eri­lai­set het­ket hä­nen val­ta-ai­ka­naan, jol­loin rat­kai­se­va­na te­ki­jä­nä oli vii­saut­ta vah­vem­min sat­tu­ma. Hä­nen – ja ku­nin­gas­kun­nan – koh­ta­lo oli usean ker­ran ohuen säi­keen va­ras­sa.

Kuu­lui­sa voit­to

Al­fred eh­kä on­nis­tui aja­maan vii­kin­git Wes­sexis­tä vuon­na 878, mut­ta hän oli it­se asias­sa koh­dan­nut vain osan pal­jon suu­rem­mas­ta tans­ka­lais­ten so­ta­jou­kos­ta. Ei­kä tä­mä ol­lut en­sim­mäi­nen ker­ta, jol­loin näin kä­vi. Hä­nen ai­em­pi yh­tee­not­ton­sa tans­ka­lais­ten kans­sa ta­pah­tui vuon­na 871, jol­loin hä­nen vel­jen­sä Et­hel­red I oli vie­lä val­las­sa. Hän kä­vi si­nä vuon­na yh­dek­sän tais­te­lua tans­ka­lai­sia vas­taan ja sai kuu­lui­san voi­ton Ash­dow­nis­sa. Mut­ta ar­mei­ja, jo­ta vas­taan hän tais­te­li, oli kool­taan vain noin puo­let sii­tä, jo­ka val­loit­ti Bri­tan­nian vuon­na 865. Tans­ka­lais­ten ar­mei­ja oli vuon­na 869, kak­si vuot­ta en­nen Ash­dow­nin tais­te­lua, jaet­tu kah­tia Nort­humb­rian ja Itä-anglian ku­nin­gas­kun­tien val­tauk­sen jäl­keen. Toi­nen lä­he­tet­tiin poh­joi­seen, toi­nen ete­lään. Al­fre­din tar­vit­si koh­da­ta vain osa suu­res­ta ar­mei­jas­ta, jo­ka oli val­lan­nut kak­si naa­pu­ri­val­ta­kun­taa – ja kaik­kien to­dis­ta­jien mu­kaan hä­nen voit­ton­sa oli tä­pä­rä.

Vuon­na 878, kun Al­fre­din on­nis­tui ku­kis­taa tans­ka­lai­set näi­den val­lat­tua Chip­pen­ha­min, hä­nel­lä oli myös vas­tas­saan vain osa tans­ka­lais­ten so­ta­jou­kois­ta. Vaik­ka uusi Guth­ru­min joh­ta­ma so­ta­jouk­ko liit­tyi ete­län ar­mei­jaan Ash­dow­nin tais­te­lun jäl­keen vuon­na 871 ja pa­kot­ti Al­fre­din "sol­mi­maan

rau­han" (eli: "os­ta­maan it­sen­sä va­paak­si"), se­kin jaet­tiin. Se läh­ti Wes­sexis­tä Ash­dow­nin yh­teen­o­ton jäl­keen en­sin Lon­too­seen, sit­ten Nort­humb­ri­aan ja Lincolns­hi­reen, en­nen kuin se val­loit­ti Mercian vuon­na 874. Mercian ku­nin­gas, Burgred, ajet­tiin maan­pa­koon. Sen jäl­keen jou­kot jaet­tiin, ja yk­si osas­to jat­koi Nort­humb­ri­aan toi­sen läh­ties­sä Camb­rid­geen, mis­tä se pää­si hyök­kää­mään Wes­sexiin (vuon­na 876) suun­taa­mal­la en­sin Wa­re­ha- miin, sit­ten Exe­te­riin ja lo­pul­ta Glouces­te­rin kaut­ta Chip­pen­ha­miin. Al­fred tais­te­li, ai­van ku­ten myö­hem­min, vuon­na 878, pie­nem­pää jouk­koa vas­taan kuin se, jo­ka oli val­loit­ta­nut hä­nen naa­pu­rin­sa – mut­ta oli sil­ti vä­häl­lä hä­vi­tä.

Jos ko­ko tans­ka­lai­sar­mei­ja oli­si mars­si­nut suo­raan Wes­sexiin vuon­na 866, tai ei oli­si ja­kau­tu­nut vuon­na 874, Al­fre­din ku­nin­gas­kun­ta oli­si to­den­nä­köi­ses­ti kai­kes­ta hä­nen so­ta­tai­to­jen­sa ylis­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta val­loi­tet­tu.

Enem­män kuin mi­kään muu on­nen mer­ki­tys­tä Al­fre­dil­le sym­bo­loi se, et­tä Et­hel­red, Län­si-mercian hal­lit­si­ja (sen osan Merci­aa, jo­ta tans­ka­lai­set ei­vät ol­leet val­loit­ta­neet) päät­ti vuon­na 879 liit­tyä Wes­sexin ku­nin­kaan ala­mai­sek­si.

Mercia ja Wes­sex oli­vat ol­leet ark­ki­vi­hol­li­sia sa­to­jen vuo­sien ajan, käy­neet so­tia

”Jos ko­ko tans­ka­lais­ten ar­mei­ja oli­si mars­si­nut suo­raan Wes­sexiin, Al­fre­din ku­nin­gas­kun­ta oli­si – hä­nen so­ti­laal­li­sis­ta tai­dois­taan huo­li­mat­ta – to­den­nä­köi­ses­ti val­loi­tet­tu.”

Newspapers in Finnish

Newspapers from Finland

© PressReader. All rights reserved.