– Vaihteleva ja mukava työ
Laura Jaakola tuli Tromshaan Oulun universiteetistä missä hän oon tutkinu eriliikaisesti mustikoita. Sen tähđen hän päätyi Tromshaanki.
– Vuosina 2007-2009 oli pohjaismainen mustikkaprosjekti. Meilä oli silloin paljon kontaktia Tromssan universiteetin kans. Pari vuotta sen jälkhiin mie sain kuula ette täälä oli virka auki. Lapset olthiin juuri tarpheeksi isot ja het olthiin lähtemässä kotoa pois ja mie ajattelin ette saatanhan mie hakkeet sitä virkaa. Olin juuri alkanu työn Metlassa Punkaharjula ja sitte sain kuula ette olin saanu viran täälä Tromssassaki. Met kävimä miehen kans täälä ja ja mie kysyin ette lähemäkö tänne ja mies katteli näitä maisemia eikä hän pannu vasthaan, Laura muistelee.
Lauran mies Ilkka oon valokuvvaaja joka kuvvaa eriliikaisesti luontoo. Hän kuitenki assuu enimänosan vuođesta Oulussa missä heilä oon talo ja hän reissaa Tromssan ja Oulun vällii. Autoreissu kestää 10 tiimaa mutta flyyilä se mennee tunnissa!
Opettaaja ja tutkiija
Laura sai ensin kahđen vuođen sopimuksen ja vuona 2016 virasta tehthiin pyssyyvä. Puolet työstä oon opetusta ja hallintoo universiteetissä ja puolet oon tutkimusta Nibiossa. Laura oon oikhein tytyväinen tähään oorninkhiin.
– Se oon mukavaa ko mie saan sekä tutkiit ette opettaat. Nibion kautta mie olen kiini Ruijan kansalisessa tutkiijaverkossa ja saan kontaktii, hän praamaa.
Marjoitten tutkimus vie hänet ushein ulkomaile. Milloin oon konferenssi eli jatkoopiskelija tahi prosjekti Alaskassa, Kanadassa, USA:ssa Orlandossa eli Uudessa Seelannissa tahi Chilessä. Septemperikuussa hän kävi Armeniasa.
Jaakola näyttää laboratooriossa kaksi fiolettii plässii kuivaamispaperin päälä. Se näyttää justhiinsa sylilapsen ruokapöyđältä!
– Mie muussasin pari mustikkaa ja nyt mie ođotan ette plässi kuivuu. Sitte mie plukkaan siemenet ja lähätän net Uutheen Seelanthiin!
Jaakola muistelee ette monet Holtin tutkiijat tehđään yhtheistyötä myös suomalaisten universiteettiin, eriliikaisesti Oulun mutta myös Helsingin ja Turun kans.
Marjat tykäthään valosta ja lämmöstä
– Villimarjoissa valon ja lämmön vaikutus oon justhiinsa toisinpäin ko juurikaalissa ja naurhiissa: Mitä valoisampi ja lämpimämpi, sen enemän antioksidanttii ja sitä makkeemat marjat, Laura Jaakola muistuttaa.
Tänä kesänä Holtissa oon tutkittu haakimansikoita ja mustikoita. Mustikoita oon hajettu naapurisaarelta Kvalöyalta sekä Islannista ja Pohjais-Tyskänmaalta sekä Suomesta viiđestä levveysgraadista. Kasvihuonheissa oon erityiset armatuurit mikkä programeerathaan antamhaan valloo justhiinsa tietylä aalonpithuuđella. Jokku taimet saađhaan päivänvalloo, jokku sinistä ja jokku punaista valloo.
– Näissä lampuissa oon koko spektri niinko luonnossaki - mutta pohjaisen valossa oon vähemän sinistä valloo. Nyt kattoma kunka se vaikuttaa jos sinisen valon otethaan kokonhansa pois eli sitä lisäthään, Jaakola selittää.
Pröövi kestää siihen asti ette marjat oon kypsynheet.
– Tutkima sitte marjoista antosyaanit eli siniset ja punaiset färiainheet.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka
Laura Jaakola antoi sisarensa Hannele Klemettilän kanssa vuonna 2011 ulos kirjan «Mansimarjasta punapuolaan – Marjakasvien kulttuurihistoriaa».
– Aloima sisaren kans hunteeraamhaan kunka suuri rooli marjoila oon ravinon lisäksi meiđän kuvataitheessa, symboliikassa ja esimerkiksi kielessä.
– Miksi sanothaan «Oma maa mansikka, muu maa mustikka»?
– Miekhään en tiiä sitä aivan sikkaristi mutta se oon selitetty niin ette entisaikhaan, ko poltethiin kaskee, ensimäisenä vanhan kasken paikale tuli mansikka. Tämmöinen ala missä mansikka kasus, kuului kasken polttaajalle eli se oli jonkun oma. Mustikkaa kassuuva ala ei kuulunu kenelekhään, se oli «muu maa» ja sinne sai vaphaasti muuttaat.