Sa­to tal­teen sie­ni

Ruijan Kaiku - - News -

Met­sä­ret­kel­tä voi luon­non­rau­han li­säk­si löy­tää tat­te­ja, kant­ta­rel­le­ja, rous­ku­ja, ha­pe­roi­ta, va­hak­kai­ta, orak­kai­ta ja mo­nia mui­ta herk­ku­ja. Par­hai­ten pää­set naut­ti­maan ja hyö­dyn­tä­mään tä­tä syk­syn run­saut­ta, kun opet­te­let ylei­sim­mät ruo­ka­sie­net ja nii­den nä­köis­la­jit ja opet­te­let pa­ri help­poa sie­ni­ruo­ka­re­sep­tiä.

Sie­nen eko­lo­gia

Vie­lä sa­ta vuot­ta sit­ten sie­niä pi­det­tiin al­keel­li­si­na kas­vei­na, mut­ta ny­ky­ään ne luo­ki­tel­laan omak­si eliö­ryh­mäk­seen. Sie­net eroa­vat kas­veis­ta si­ten, et­tä ne ei­vät yh­tey­tä, sil­lä niis­sä ei ole leh­ti­vih­re­ää. Sen si­jaan ne saa­vat ener­gian­sa jo­ko elä­väs­tä tai kuol­lees­ta or­gaa­ni­ses­ta ma­te­rias­ta. Tä­män li­säk­si sien­ten so­lu­ra­ken­ne poik­ke­aa se­kä kas­veis­ta et­tä eläi­mis­tä. Sie­net voi kar­keas­ti luo­ki­tel­la kol­meen ryh­mään nii­den ener­gian­saan­nin pe­rus­teel­la; la­hot­ta­jiin, my­kor­rit­sa­sie­niin se­kä loi­siin.

La­hot­ta­ja­sie­net käyt­tä­vät kuol­lut­ta ai­net­ta ja ovat näin tär­keä osa maa­tu­mis­pro­ses­sia ja ai­nei­den kier­toa eko­sys­tee­mis­sä.

My­kor­rit­sa­sie­net

Lois­sie­net saa­vat ener­gian­sa elä­väl­tä or­ga­nis­mil­ta hyö­dyt­tä­mät­tä isän­täe­liö­tä lain­kaan. Toi­si­naan lois­sie­net myös lo­pul­ta tap­pa­vat isän­tän­sä.

Huom! Ko­riin ja lau­ta­sel­le pää­ty­vä itiö­emä on vain sie­nen li­sään­ty­mi­se­lin, ja suu­rin osa var­si­nais­ta sien­tä on maa­na­lais­ta rih­mas­toa.

Sie­nen ra­vin­toar­vot

Ei tur­haan sa­no­ta, et­tä syn­tyy kuin sie­niä sa­teel­la, 90-95 % sie­nes­tä on ni­mit­täin vet­tä. Sie­nen kui­va­pai­nos­ta 50-70 % on hii­li­hy­draat­te­ja; glu­koo­sia ja man­ni­to­lia se­kä tre­ha­loo­sia. Tre­ha­loo­si voi joil­le­kin ai­heut­taa vas­ta­oi­rei­ta ja tre­ha­loo­si-in­to­le­rans­si on lak­too­si-in­to­le­rans­sin kal­tai­nen oi­reyh­ty­mä, to­sin tä­tä har­vi­nai­sem­pi.

Sie­net voi­vat ol­la hy­vä pro­teii­nin läh­de, sil­lä jot­kut la­jit si­säl­tä­vät jo­pa 40 % pro­teii­nia kui­va­pai­nos­taan. Met­sä­sie­net ovat myös lä­hes lyö­mä­tön tal­ven vi­ta­mii­ni­li­sä, sil­lä ne ovat ka­lan ja vi­ta­mi­noi­tu­jen mai­to­tuot­tei­den li­säk­si yk­si ai­nois­ta D-vi­ta­mii­nin läh­teis­tä pi­meä­nä vuo­den­ai­ka­na.

Sie­net si­säl­tä­vät myös hy­vin mo­ni­puo­li­sen va­li­koi­man ki­ven­näi­sai­nei­ta, ku­ten ka­liu­mia ja fos­fo­ria, jos­kin pi­toi­suu­det vaih­te­le­vat sie­ni­la­jis­ta ja kas­vu­pai­kan maa­pe­räs­tä riip­puen suu­res­ti­kin.

Li­säk­si sie­nis­sä on run­saas­ti kui­tuai­nei­ta, jo­pa niin pal­jon, et­tä ne ovat le­sei­siin ver­rat­ta­va kui­dun läh­de.

Sie­nen tun­nis­tus

Nor­jas­sa sie­niä on ar­viol­ta 7000 eri la­jia ja hy­viä ruo­ka­sie­niä 50-75. Suo­mes­sa taas ar­vioi­tu la­ji­kir­jo on pie­nem­pi (noin 5000-5300 la­jia), mut­ta hy­vik­si ruo­ka­sie­nik­si luo­ki­tel­laan noin 200. Tä­mä ker­too jo pal­jon sien­ten käy­tön erois­ta Nor­jan ja Suo­men vä­lil­lä. Jo­ka ta­pauk­ses­sa, suu­ren la­ji­mää­rän ta­kia aloit­te­li­jan kan­nat­taa ol­la kär­si­väl­li­nen. Ei kan­na­ta hau­ka­ta lii­an isoa pa­laa ker­ral­laan, vaan aloit­taa esi­mer­kik­si opet­te­le­mal­la 2-3 sien­tä vuo­des­sa. Hy­vä sie­ni­kir­ja aut­taa aloit­te­le­vaa­kin har­ras­ta­jaa. Tär­ke­ää on kat­soa ku­vien li­säk­si la­ji­ku­vauk­set teks­tis­tä, mi­tä var­ten on hy­vä ope­tel­la sie­nen osat ja tun­to­merk­ke­jä ku­vaa­vat ter­mit. Esi­mer­kik­si sa­na hygro­faa­ni on sie­ni­tai­ta­jal­le tut­tu kos­teus­muun­tu­vuut­ta ku­vaa­va ter­mi, mi­kä on tär­keä tun­nis­tus­merk­ki erot­ta­maan her­kul­li­nen koi­vun­kan­to­sie­ni vaa­ral­li­ses­ta myrk­ky­nää­pi­käs­tä.

Syk­syi­nen met­sä tar­jo­aa kau­niin rus­kan ja mie­len hil­jen­ty­mis­het­ken li­säk­si mo­nen­lai­sia an­ti­mia.

Useis­sa la­ji­ryh­mis­sä, ku­ten ha­pe­rois­sa, val­muk­kais­sa, ri­sak­kais­sa, sei­ti­keis­sä ja kää­pä­la­jeis­sa myös ha­ju on tär­keä la­jin­mää­ri­tyk­sel­le. Tä­tä var­ten sie­ni­näyt­te­lyt ovat mi­tä par­hain paik­ka käy­dä nuuh­ki­mas­sa asian­tun­ti­joi­den jo tun­nis­ta­mia sie­niä. Ha­ju­jen ku­vai­lu teks­tis-

Koi­vun­pu­nik­ki­tat­ti (Lecci­num ver­si­pel­le) (pie­ni kuva) on suu­ri­ko­koi­nen tat­ti, jon­ka kel­tai­nen lak­ki on nuo­re­na puo­li­pyö­reä ja laa­ke­nee van­he­tes­saan. Pu­nik­ki­ta­teil­le tyy­pil­li­ses­ti ja­las­sa on tum­mia nuk­ka­tup­su­ja, ja la­kin pin­ta­kel­mu kään­tyy la­kin al­le. Pu­nik­ki­tat­tien mal­to on ko­vaa ja se tum­muu vau­rio­koh­dis­ta. Pu­nik­ki­ta­tin tum­mu­mi­nen pan­nul­la on täy­sin nor­maa­lia. Muis­ta pais­taa pu­nik­ki­ta­tit pe­rus­teel­li­ses­ti, sil­lä muu­ten ne voi­vat ai­heut­taa vat­san­vään­tei­tä! KUVAT: LIISA KOIVULEHTO

Keh­nä­sie­nen (Cor­ti­na­rius ca­pe­ra­tus) ni­mi tu­lee la­kin kes­kel­lä ole­vat val­kean tai vio­le­tin sä­vyi­ses­tä hi­lees­tä, keh­näs­tä. La­kin reu­na on ryp­pyi­nen ja ja­lan ylä­osas­sa on kal­vo­mai­nen ren­gas. Sie­nen lak­ki on nuo­re­na kel­lo­mai­sen pyö­reä ja van­he­tes­sa se laa­ke­nee. Keh­nä­sie­nen ma­ku on mie­to ja hie­nos­tu­nut. Myr­kyl­li­nen val­ko­kär­päs­sie­ni on keh­nä­sie­nen nä­köis­la­ji, jo­ten ole eh­dot­to­man tark­ka­na tun­nis­tuk­sen kans­sa!

Haa­pa­rous­ku (Lac­ta­rius tri­via­lis) on pak­su­li­mai­nen sie­ni. Sen hel­tat ovat luun­val­koi­set ja jal­ka on ont­to. Mai­tiais­nes­te on val­kois­ta ja sie­ni muut­tuu hi­taas­ti har­maan­vih­reäk­si. Haa­pa­rous­kun ma­ku on kir­peä ja se pi­tää­kin esi­kä­si­tel­lä keit­tä­mäl­lä. Haa­pa­rous­kul­le mai­nio säi­lön­tä­ta­pa on suo­laus.

Herk­ku- eli ki­vi­ta­tin (Bo­le­tus edu­lis) si­leä­pin­tai­nen lak­ki vaih­te­lee vaa­lean­rus­keas­ta tum­man­rus­ke­aan. Val­koi­nen pil­li­ker­ros kel­las­tuu tai vi­her­tyy itiö­emän ikään­tyes­sä. Jal­ka on tu­ke­va, vaa­lea ja si­tä peit­tää val­koi­nen verk­ko­ku­vio. Ta­tit ovat aloit­te­li­jan hel­poin sie­ni­ryh­mä. Myr­kyl­li­siä tat­te­ja ei ole. Ai­nut käyt­tö­kel­vo­ton la­ji on sap­pi­tat­ti, jon­ka tun­nis­taa ja­lan mus­tas­ta verk­ko­ku­vioin­nis­ta.

Juu­li Vän­ni ja Ada Vil­ja­nen

Newspapers in Kven

Newspapers from Norway

© PressReader. All rights reserved.