18 iltarutiinia
Hyvät iltarutiinit voivat koostua monista eri asioista, mutta tärkeintä on, että teet jotain, missä huomio kiinnittyy yhteen asiaan kerrallaan – esimerkiksi luet kirjaa. Silloin aivot saavat mahdollisuuden rauhoittua. Saman asian ajavat muutkin aivot turhista mietteistä tyhjentävät tavat, kuten tehtävälistojen laatiminen. Näin aivot saavat luvan vähentää kierroksia ja rauhoittua.
Voit ajatella viimeistä tuntia ennen nukkumaanmenoa omana rauhoittumishetkenäsi, jolloin teet jotain rentouttavaa – mutta et saa käyttää älylaitteita. Mitä se voisi olla? Kokosimme tähän artikkeliin ideoita rauhoittavaksi tekemiseksi ennen nukkumaanmenoa. Kokeile ja löydä juuri sinulle toimivat keinot laskeutua levolle ja varmistaa hyvät yöunet.
RAUHOITU
1. Aseta itsellesi hälytys tuntia ennen nukkumaanmenoa, jotta muistat aloittaa rauhoittumisen ajoissa.
2. Meditoi tai tee hengitysharjoituksia esimerkiksi sovelluksen avulla, jos et ole kokenut meditoija.
3. Kirjoita huolet paperille, jotta ne eivät pyöri turhaan mielessä koko yötä.
4. Sulje kaikki älylaitteet 1–1,5 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
VALMISTELE AAMUA
5. Valmista aamiainen ennakkoon. 6. Ota vaatteet valmiiksi esiin.
7. Pakkaa seuraavana päivänä tarvittavat tavarat laukkuun valmiiksi. 8. Kirjoita ylös seuraavan päivän tehtävät.
OTA AIKAA ITSELLESI
9. Poista meikki huolellisesti. Leikkaa kynnet, harjaa hiukset, laita kasvonaamio tai muuta vastaavaa.
10. Ota lämmin suihku. Kuuma kylpy on vielä rauhoittavampi vaihtoehto.
11. Pese hampaat rauhassa ja pue yöasu päällesi.
RENTOUDU
12. Lue kirjaa.
13. Ratko sanaristikkoa, pelaa pasianssia tai kokoa palapeliä.
14. Juttele kumppanin tai ystävän kanssa.
15. Kuuntele rauhallista musiikkia.
16. Tee käsitöitä.
17. Ajattele jotain, mikä saa sinut hyvälle mielelle.
18. Juo kuppi kuumaa hauduketta – vaikkapa minttua tai kamomillaa.